Etusivu | Savo 8.2.2024
Kuopio rajaa asumista maaseudulla
Vehmersalmen pitäjäraadin puheenjohtaja Mauno Kumpulainen harmittelee Kuopioon valmisteluja vakituisen asumisen kriteerejä.
Hän toivoo yhteisymmärrystä kaupungin kanssa.
– Olen yrittänyt, ettei tapeltaisi koko ajan vaan saataisiin konsensus. Sillä tavoin voitaisiin kehittää näitä alueita. Olemme tavallisia veronmaksajia, jotka tykkäävät asua harvemmassa. Jos tarvitsemme leipää ja sirkushuveja, osaamme tulla kaupunkiin.
Esimerkiksi ehto korkeintaan kilometrin etäisyydestä koulukuljetusreitistä karsii paljon vapaa-ajan asuntoja, jotka soveltuvat vakituiseen asumiseen.
– Ei mitään tolkkua, jos tuohon mennään. Se jarruttaa rakentamista harvaan asutulle alueelle. Miksi maalla asuminen tehdään näin vaikeaksi?
Kuulemistilaisuudessa yksi lapsiperhe kertoi, että kriteerit eivät mahdollistaisi heidän kotiaan vakinaiseksi asunnoksi.
Jatkossa vakituista asumista keskitettäisiin koulun ympärille, mutta uudisrakentamiseen tarvitaan tontteja. Kumpulainen arvelee yhteishenkeä löytyvän. Yksi maanviljelijä on jo kertonut pohtivansa koulun lähellä olevan maa-alueen myymistä kaavoitusta varten.
– On rakentamattomiakin tontteja, jotka pitäisi hyödyntää ensin.
Kumpulaisen mukaan Vehmersalmella on enemmän kyse vapaa-ajan asunnoista ja niiden muuttamisesta vakituiseen asumiseen.
– Meidän alueelle rakentaminen on riski, ellei aio asua hamaan tappiin asti. Myytäessä et koskaan saa omiasi pois.
Maaningan pitäjäraadin puheenjohtaja Mirja Wihurin mukaan suunnitellut kriteerit tuskin tuovat suurta muutosta nykyiseen.
– Muutokset koskevat mahdollisesti joitakin kohteita Käärmelahdessa ja Pulkonkoskella.
Merkittävämpänä Wihuri pitää Maaningan ydinkeskustan yleiskaavan muutosta, millä lisättäisiin rakentamisen mahdollisuuksia.
Etusivu / Savo 8.11.2023
Kutsu keskustelutilaisuuteen hätkäytti Vehmersalmen yläkoululaisten vanhempia – "Tästä on vuoden verran kuulunut huhuja ja nyt se sitten iskee"
Opetusjohtaja Silja Silvennoisen mukaan Vehmersalmelle on vaikea saada opettajia ja siksi mietitään uusia ratkaisuja.
Vehmersalmen yläkoululaisten vanhemmat tyrmistyivät keskiviikkoaamuna saatuaan kutsun keskustelutilaisuuteen, joka järjestetään ensi viikon keskiviikkona. Kutsun mukaan asia koskee yläkoulun aineenopetuksen järjestämiseen liittyviä haasteita ja sitä, onko Vehmersalmella mahdollista jatkaa vuosiluokkien 7–9 opetusta tulevaisuudessa.
Tilaisuuteen osallistuvan Kuopion kaupungin opetusjohtajan Silja Silvennoisen mukaan kysymys on pitkään jatkuneista vaikeuksista saada Vehmersalmelle aineenopettajia. Vehmersalmen koulun aineenopettajien avoinna oleviin virkoihin ei ole juurikaan tullut hakemuksia. Esimerkkinä hän mainitsee matematiikanopettajan viran, joka on ollut avoinna kahdeksan kertaa, eikä sitä ole saatu täytettyä hakijoiden puutteessa.
– Haluamme järjestää keskustelutilaisuuden asianosaisille, että kaikki saisivat tietoa, mistä on kysymys, ja mistä voisivat kysyä, Silvennoinen toteaa.
– Kyse on keskustelusta ja mahdollisuuksien miettimisestä, eikä mistään kylmästä kuulemisesta.
Silvennoinen mainitsee lasten ja nuorten oikeusturvan vaarantuvan, mikäli opetusta ja oppilashuoltoa ei pystytä järjestämään säädösten ja oppilaiden edun mukaisesti yhdenvertaisella tavalla. Vehmersalmella opettajien rekrytointiongelma on jatkunut pitkään ja tilanteeseen etsitään nyt ratkaisua.
Kyse on keskustelusta ja mahdollisuuksien miettimisestä, eikä mistään kylmästä kuulemisesta.
Silja Silvennoinen
– Ymmärrän tuskan, jos opetusta joudutaan siirtämään muualle. Haluamme nyt ensin keskustella heidän kanssaan, joita asia koskee.
Vehmersalmen koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Mauno Kumpulainen sanoo yllättyneensä kutsusta keskustelutilaisuuteen. Muistissa on viiden vuoden takainen keskustelu Vehmersalmen yläkoululuokkien kohtalosta. Tuolloin esillä olivat koillisen Kuopion kouluverkkosuunnitelmat, jotka perustuivat laskusuunnassa olevaan oppilasennusteeseen ja Riistaveden koulutarpeisiin. Yhdessä ratkaisumallissa oli silloin esitetty, että Vehmersalmen alueen yläkouluikäiset siirtyisivät salmen pohjoispuolelta Riistavedelle ja Soisalon puolelta Puutossalmen yli Kuopioon kouluun.
– Sen koulukapinan jälkeen on Kuopion kaupungilla varmasti ollut haluja lopettaa näiden luokkien opetus. Aina siitä on säännöllisesti jotakin kautta vihjailtu, vaikka julkisuudessa on toisin sitten sanottu, hän mainitsee.
– Nyt tästä on vuoden verran kuulunut huhuja ja nyt se sitten iskee.
Facebookin Vehmeriläiset-ryhmässä keskustelu iski kipinää keskiviikkoaamuna. Kumpulainen puolestaan järjesti vanhempainyhdistyksen saman tien kokoon.
– Nyt ollaan kasvun ja oppimisen lautakunnan jäseniin yhteydessä. Katsotaan, meneekö nämä viranhaltijapäätöksinä vai pystyykö lautakunta laittamaan kampoihin. Keskustelutilaisuuteen mennään ja varmaan tulee tulta ja tappuraa.
Vehmersalmelaisena kyläaktiivina Kumpulainen arvostelee Kuopion kaupunkia, joka hänen sanojensa mukaan vetää mattoa alta kylän kehittämistyöltä.
– Kun kouluverkkokeskustelu mainitaan, pakkaa kaksi ensimmäistä perhettä jo matkalaukkujaan, hän tuhahtaa.
– Tappiomielialalla tässä ei olla. Nyt koetellaan sitä vehmeriläisyyttä.
Etusivu / Savo 8.5.2024
Podcast | Kuopion säästösuunnitelma herättää keskustelua – Vehmersalmen pitäjäraati aikoo vaikuttaa
Kuopio julkisti talouden tasapainotusohjelmansa toukokuun alussa Sen avulla on tarkoitus saada 35 miljoonan säästöt. Listauksessa on mukana myös muun muassa Vehmersalmen yläkoulun lakkauttaminen.
Savon Aaltojen pitäjäraatiradiossa vierailleen Vehmersalmen pitäjäraadin puheenjohtajan Mauno Kumpulaisen puhelimeen alkoi tulla huolestuneita yhteydenottoja tasapainotusohjelman tultua julki.
– Minä koitin ihmisiä rauhoitella, että nythän uutisissa olevat asiat ovat vielä esityksiä. Päätöksiä ei ole tehty mihinkään suuntaan. Nyt on meillä se vaikuttamisen mahdollisuus, Kumpulainen toteaa.
Pitäjäraadilla on tarkoitus ottaa kantaa ja vaikuttaa kaupungin tasapainotusohjelmaan.
– Kyllä me kantaa tullaan ottamaan ihan varmasti. Koitetaan vaikuttaa ihmisiin ja tuoda eri skenaariot esille ja etsiä se helpottavin tekijä, millä saataisiin esimerkiksi kevyemmällä mallilla asiat vietyä maaliin, Kumpulainen kertoo.
Pitkien välimatkojen Vehmersalmella Pitäjäraadin roolina on toimia muun muassa matalan kynnyksen toimijana ja järjestää arjen palveluita pitäjän asukkaille. Suuri osa budjetista kuluu asiointikyytien järjestämiseen, sillä julkisia liikenneyhteyksiä on tarjolla vähänlaisesti.
Pitäjäraadin toiminta on monipuolista. Mukana on monia yhteistyökumppaneita, ja niin nuoret kuin vanhusväestö otetaan huomioon. Esimerkiksi nuorille tarjotaan töihin valmistautumiseen liittyvää koulutusta, kuten työnhakukurssi ja hygieniapassin suoritusmahdollisuus.
Pitäjäraadit ovat osa kaupungin kansalaistoiminnan palveluita. Pitäjäraadit tarjoavat alueen asukkaille demokratiaa, väylän kehittää alueensa palveluita, yrittäjyyttä sekä asukkaiden hyvinvointia.
Savon Aaltojen pitäjäraatiradio-ohjelmasarjan viidennessä osassa tutustutaan tarkemmin Vehmersalmen pitäjäraadin kuulumisiin ja sen toimintaan.
Savon Sanomat ja Savon Aallot kuuluvat Keskisuomalainen-konserniin.